Pakotettu hidastamaan

Luvassa vähän henkilökohtaisempaa tekstiä tällä kertaa; lähteitä ei tarvita. Pysytellään pääasiassa kuitenkin ravitsemuksessa ja siinä, mitä tapahtuu kun aktiivisen ihmisen on pakko pysähtyä esim. loukkaantumisen tai muun haastavan elämäntilanteen vuoksi. Itselläni on ollut epäonninen kevät ja kesä ja vuorotellen ollut kropassa joku paikka pois pelistä. Ensin yläkroppa, sitten alakroppa ja nyt tilanne on se, että juuri mitään ”kunnollista” ei pysty tehdä. Se ottaa henkisesti koville kun on tottunut kävelemään/pyöräilemään joka paikkaan ja treenaamaan 5 kertaa viikossa.

Kun mieliala laskee

black-and-white-person-woman-girl-large
Henkinen hyvinvointi vaikuttaa monilla syömiseen. Toiset syövät pahaan oloon epäterveellisesti ja liikaa, toiset taas ovat syömättä. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Aina-nälkä vaihtuu siihen, ettei yksinkertaisesti huvita syödä koska ei ole nälkä. Kun en pääse tekemään sitä, mistä nautin ja mihin käytän ison osan vapaa-ajastani, tulen alakuloiseksi ja näläntunne katoaa.

Tällaisessa tilanteessa täytyy vain yrittää pysyä järkevänä ja syödä edelleen terveellisesti, vaikkakin kulutukseen sopivampia määriä. Aamupala, lounas, välipala ja illallinen pysyvät ohjelmassa. Huonosti syöminen usein johtaa entistä pahempaan mielialan laskuun ja yleisen kiinnostuksen kadottamiseen. Itse yritänkin keskittyä siihen, että syön säännöllisesti ja kunnollista ruokaa, enkä vain napsi jotain pientä koska välillä on ”pakko”. Sama pätee heihin, joilla on taipumus mässäillä huonoina aikoina pahaan oloon mitä sattuu. Erityisesti jos edessä on pitempi paranemisprosessi yms. Parin viikon huonommin syömisestä ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa kun on muutakin mielessä, mutta pitemmän ajan kuluessa hommaan kannattaa kiinnittää huomiota.

Ajatusten kääntäminen positiivisiksi

muesli-breakfast-food-cornflakes-40725-large

Yleensä nautin ruokakaupassa käymisestä, suunnittelusta ja kokkaamisesta, mutta into laskee kun oikein mikään ei motivoi ja jäisi mieluummin sängyn pohjalle makaamaan koko päiväksi ja katselemaan Netflixiä kuin näkisi mitään vaivaa minkään asian eteen. Välillä tuntu, että ylireagoin, mutta toisaalta koen tunteeni myös normaaleiksi, koska olen koko elämäni ollut hyvin aktiivinen, enkä koskaan pahemmin ollut pitempiä aikoja ”poissa pelistä”. Itsesäälissä vellominen ei kuitenkaan hyödytä ketään, joten ennemmin tai myöhemmin täytyy saada otettua itseään niskasta kiinni. Onneksi terveellisesti ja säännöllisesti syöminen tulee jo niin selkärangasta, että siihen ei tarvitse niin paljoa ylimääräistä ajatusta pistää.

Vallitsevaan tilanteeseen on sopeuduttava ja jaksettava uskoa siihen, että tämä ei ole ikuista ja asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Omasta kiukuttelusta tulee välillä jopa huono omatunto kun ajattelee heitä, jotka ovat menettäneet liikuntakykynsä lopullisesti. Teen mitä pystyn ja sillä välin on vain pysyttävä positiivisena, vaikka huonompia hetkiä ajoittain tuleekin. Uusien kiinnostuksen kohteiden keksiminen on käynnissä, vaikka odotankin kuin kuuta nousevaa sitä päivää kun pääsen taas astelemaan kuntosalille niin, että mihinkään ei satu.

Jaa tämä: